perjantai 28. joulukuuta 2012

Juhlat senkun jatkuu

Joulu ehti jo mennä, mutta Villa Sulossa on vielä jouluaaton tunnelma,
jouluateria on syöty ja perhe on siirtynyt yläkertaan.
Giorgios-isä tunnelmoi viululla joululauluja

Inmaculada-täti on kietotunut lämpöiseen joululahjahuiviin. Pikku Manuelkin on tullut mukaan juhlimaan, turvallisesti äidin sylissä. Hän sai lahjaksi hienon vedettävän lelun.

Englannin lakut maistuvat pikkupojille myös nukkekodissa

Maria Elenan ilme kertoo mitä hän tykkää uudesta pehmolelustaan. Pimpina sai lahjaksi hienot muotihelmet.  

Herkut vain lisääntyvät pöydällä. Onko tässä jo ylensyönnin vaara?

Carmen-mummokin sai lahjaksi muhkean konvehtirasian.
Jouluherkkuähkyä on liikkeellä isoilla ja pienillä. Sais jo tulla arki ja härkäviikot. :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Vaatteet on mun aatteet

Hyvää Joulua kaikille!


Joulun kunniaksi Villa Sulon asukkaat saivat hieman uudistusta ulkomuotoonsa. Työllä ja tuskalla, sillä ompelu ja ylipäätään kankaiden kanssa työskentely on niiiiin vaikeaa minulle.

Inmaculada, keittiön valtiatar, sai uuden essun ja huivin hiuksiin. Kangas tuli joulukalenterista.  Kengätkin hänellä on nyt jalassa, enää ei tarvi kulkea avojaloin. Inma kävi Specsaversilla, mutta siitä ei kannata mainita. On vähän arka paikka hänelle. Jamie Oliverin keittokirjat on kirpparilta ja upeat kuparikattilat, kauha ja haarukkavatkain joulukalenterista, josta on myös makoisa raparperipiirakka.
Giorgios sai vihreän huivin kaulaansa ja kengät lankattiin. Elenalla on uusi pusero ja käsilaukku. Kangas tuli kalenterista. Uudet kengät on hänelläkin.
Lapset istuvat tässä kalenterista tulleilla Nalle Puh -tyynyillä ja kuvassa näkyy myös hieno tilkkupeite. Pimpina sai myös kengät jalkaansa, enää ei varpaita palele.

Carmen sai puseroonsa uudet kalvosimet ja kauluksen. Kävin hetken pois työhuoneesta ja nämä kaksi olivat pistäneet tanssiksi! En raaskinut keskeyttää, tanssikoot nyt, jatkan siistimistä myöhemmin. Katsokaa miten kevyesti jalka nousee! 
Carmen ja Alberto tässä Tanssin pyörteissä. Katso video!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu on taas, rauha on maas...


Kyllä on hurahtanut joulukuu nopeasti. Aika on mennyt opiskelujen ja kotitöiden parissa ja innostuin "askartelemaan" 1:1 -koossakin. Nyt on Pekan huoneesta tapetit poistettu ja seinät maalattu ja tapetoitu. 

Tänä iltana viimein tuntui, että on aikaa keskittyä nukkekoteiluun. Niinpä availin joulukalenteripaketteja ja aloin siivota Villa Suloa. Ihmeen kova sotku tulee myös minihuusholliin, jos ei huolehdi viikkosiivouksesta. Onneksi koko Gomezin perhe oli auttamassa siivouksessa. 
Niin saimme talon siivouttua ja jouluruuatkin laitettua.
Koko perhe on asettunut jouluaterialle, vauvaa lukuuottamatta.  Keittiö tarvitsisi yhden ison ruokapöydän, mutta nyt mennään vielä kahdella pienemmällä. Pöydät saivat uudet pöytäliinat joulukalenterista tulleesta kankaasta. Tarjolla on kinkkua, rosollia, silliä ja muita herkkuja ja aikuisille viinäkin. Kuin ihmeen kaupalla kaikille riitti lautanen ja lasi ja jonkinlainen ruokailuvälinekin.

Seinällä on kaksi vanhaa, perinteisetä joulutaulua. Astiakaapin sivusta roikkuva kaunis sydänkoriste tuli joulukalenterista. Siinä lukee: Live - Laugh - Love. Siihen pyritään!
Carmenin takana näkyvät liedellä odottavat porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkot (kirpparilta), sekä pekaanipähkinäpiirakka ja karjalanpiirakat (joulukalenterista)



Kalenterista tuli ihania kuivia halkoja  ja mainio tulitikkulaatikko sekä sytykkeeksi vanhoja sanomalehtiä. Ilmoitustaululla näkyvät kortit ovat myös kalenterista. Seinällä oleva lääkekaappi on kirpparilta.

Tässä näkyvät tontut, punainen kynttilänjalka, lumiukko sekä pöytäliina  joulukalenterista kuin myös taustalla näkyvä maljakko, jossa on kukkia.

Joulukukkia pitää tietenkin olla

Villa Sulon joulukuusi. Kuusessa on koristeita myös joulukalenterista, mm. mainio piparkakku-ukko. Kukahan sen saa syödä? Myös paperilinnut ovat kalenterista. En kyllä saisi itse näprättyä noin pieniä ja tarkkoja. Nojatuolissa oleva tyyny on myös joulukalenterista.
 Olohuoneen pöydällä on tarjolla makeita herkkuja ja jälkiruokaa. Taustalla kirpparilta ostettu juustotarjotin. Myös  marmeladikaramellit ovat kirpparilta. Kaikki muut herkut, kynttilä ja pöytäliina joulukalenterista. Kunhan väki on saanut jouluaterian syötyä, voidaan siirtyä olohuoneeseen jatkamaan herkuttelua.


Vielä lähempi kuva tulitikkulaatikosta. Ei onnistuis minulta vastaavan tekeminen!

Joulukalenterista tullut söpö kranssi löysi paikkansa kirjakaapin ovesta.

Käydään vielä ullakolla. Joulukalenterista tuli 2 mahtavaa oluttölkkiä. Myös tarjottilmella oleva isoin pullo on kalenterista. Giorgios kiittää!
Sitten tuli vielä lisää lukemista, mikä on aina hyvä homma lukutoukkaperheelle. Jännittävän näköisiä opuksia, minkähän lukisi ensin? Ja Mustanaamio, heti täytyy katsoa kerhosivut!


Kiitos kaikille joulukalenteriylläreitä lähettäneille! Vielä on joitakin avaamatta tai laittamatta paikoilleen. Hyvää Joulun odotusta!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulua odotellessa

Ensimmäinen joulukalenteriswap

Mehevän muhkea joulukalenteri
Paketit menivät iloisesti sekaisin ja numerot myös. Jännitys on sitäkin suurempi. Vähän hirvittää itse lähettämäni vaatimattomat lahjat...

Luukut 1-2
Klikkaa tästä ja kuuntele poikieni ja heidän kaverinsa tekemä joulubiisi :D

Isoisä hieman isossa tonttulakissaan ja lapsoset ja koira kerjäämässä karkkia Taustalla  samanlainen gobeliini kuin mummuni seinällä on.  Sitä oli niin kiva lapsena katsella, että piti saada se myös Villa Sulon seinälle.