tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kaupan kuulumisia

Kauppaa on tullut tuunailtua taas

Massailin Villa Suloon koirille ruoka- ja vesikupin. Spagettiannokset lähti yllätyksenä pian 5-vuotiaalle kummitytölle. Annoksista puuttuu nestemäisestä fimosta tehty kastike. Unohdin ottaa kuvan, kun oli kiire saada kirje postiin.

Olen ollut huolissani että jäätelöpaketit alkaa sulaa. Tarvittiin siis pakasteallas. Se valmistui pikku pahvilaatikosta, balsalistasta ja kirkkaasta pakkausmuovista. Pintaan maalia ja logo. 

Vähän pikaisesti tehty taas, ei huippujälkeä. Mutta kun on niin paljon mitä pitää saada aikaan.

Seinällä on jo hinnasto mutta allas on aika tyhjä.. Toivottavasti tukussa on ostettavaa ennen varsinaista jätskikautta. Litran paketit on printtejä Pienenpienestä. Eskimot tein itse. Printtasin kuvat ja liimasin pienelle balsan palalle molemmin puolin. Sivut väritin tussilla.

Tekaisin kauppaan uuden hyllyn. Ylähyllyllä on tarpeellista tavaraa. Näissäkin on käytetty balsaa. 10x10 mm balsalistasta leikkasin sopivan "paketin", vaippoihin kaksi päällekäin ja hiomalla oikeaan kokoiseksi. Sitten liimasin tulostetut kuvat päälle ja tussia sivuihin.

Whiskas ja Pedigree ja Pringlesit tehty Tiimarin pyöreästä puutikusta. Etiketti kylkeen ja kanteen hopeatussia. Tosi helppoa tehdä ja säilykepurkkejahan voi olla miljuunaa sorttia. Suosittelen kokeilemaan!

Juomahylly on vielä aika vajaa, mutta tulostelin muutamia etikettejä olemassa oleviin pulloihin. Blue Nunin myi mulle Nea  nukkisryhmästä. Tässä kaupassa myydään paheitakin.. Lisääkin on tulossa. 

HeVi-osasto tällä hetkellä. Paistetut melonitkin päässeet kuvaan. Pikkukorit on  Teijalta ja Soilelta Nukkekotikirppikseltä.

Kylmäkalusteet vierekkäin

Näkymä kauppaan tällä hetkellä. Milloinkahan päästään viettämään avajaisia..

Pikku-Wanhan puolella on jo tohina päällä. Ned Flanders pääsi työkokeiluun. Pojat on tulleet katsomaan sarjakuvalehtiä ja Lisakin on löytänyt jotain mielenkiintoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti