tiistai 4. marraskuuta 2014

Hei pitkästä aikaa!

Nukkekoteilussani on tullut pidettyä piittkä tauko. Inspiraatio on ollut kerrassaan hukassa, minkä vuoksi on ollut aivan orpo olo. Ideoita on, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi. 

Nyt olen pikku hiljaa herätellyt miniminää. Ostaa täräytin elokuussa kirpparilta kolmikerroksisen lundbyn, jota olen tapetoinut pitkin syksyä. Villa Sulon väki muuttaa siihen asumaan. Ison nukkekodin ajattelin myydä, kun se vie niin paljon tilaa. Mutta sitten tulin katumapäälle. Nyt Villa Suloon on perustettu kauppa ja siihen tulee ehkä myös kahvila ja ompelimo ja leipomo... Aika näyttää. Haaveissa on myös joskus tehdä taloon ihan itse 1:12 -sisustus.

Blogin kirjoittamisen taidan pistää pidemmälle tauolla. Kuvia jaan Instagramissa ja Facebookissa, tervetuloa seuraamaan ja tykkäämään. Laitan tähän vielä joitakin kuvia tämän hetken touhuista. Kun en ole saanut itse aikaan juuri mitään muuta kuin tavaroiden järjestelyä, niin olen sitten ostanut toisten taidonnäytteitä. Mutta on tuossa minisiivouksessakin oma hommansa. Varsinkin kun olin kaadellut pikkutavaroita pariin isoon laatikkoon iloiseksi sillisalaatiksi. En suosittele muille..


Pikku kauppa

Tästä vähän vitamiineja

Harry Potter -aiheinen astetelma, esillä Minervakirjastossa Torniossa

Olisko se Kalkaroksen työhuone. Kalkaros kouluttaa Pörröä :)

Uuden lundbyn keittiö, joka sijaitsee alimmassa kerroksessa

Pöytä on katettu

Tässä näkyy nukkekotikirpparlta tehtyjä löytöjä: sieniä ja kananmunia. 

Kyökkiä edelleen
Perunat ja karjalanpaisti odottavat

Ihana pikku kinkku paistopussissa ja pullapelti ovat viimeisimpiä hankintoja.


1 kommentti:

  1. Oi miten viihtyisän näköisiä kuvia! Onnittelut uuden Lundbyn johdosta.
    Noita taukoja taitaa kaikille tulla. Minullakin oli kesällä taukoa, mutta kyllä se tästä.
    Harmi jos lopetat bloggailun!

    VastaaPoista